BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Monday, August 18, 2014

NEW STUFF

L: Pitkästä aikaa ajattelin esitellä teille viimepäivien ostoksia, kun ei mitään muutakaan kerrottavaa/postattavaa tullu tähän väliin mieleen. Arki on jokapäivä samanlaista ja mitään muuta pohdittavaa tai mitään syvällisiä ajatuksia ei päässä kulje, sillä mielessä on pelkästään ylppärit. Perjantaina illalla tein kuitenkin onneksi jotain muuta kuin luin kirjotuksiin. Vanhemmat tarvitsivat kyytiä Turkuun synttärijuhliin, joten otin Waltterin mukaan ja mentiin siinä samalla muutamaksi tunniksi shoppailemaan. Paljon kaikkea kivaa löytyi, jonkin verran vein tavaraa kassan kautta kotiin ja osa jäi vielä kauppaan ehkä odottelemaan minua.
20140816_092730000_iOS
beigeetä, harmaata, ruskeeta ja kukkakuosia onkohan tässä mun tulevan syksyn väriskaala? Saa nähdä.. w2 laukku kappahl, huivi lindex 20140816_090320000_iOS Huomasin kauppoja kierellessä, että muhun iskee taas se syksyn takkihamstraus! Sain perjantaina vielä hillittyä itseäni ja en vieny mukanani kaupoista yhtäkään takkia, vaikka kovin olisi tehnyt mieli viedä vaikka kolme takkia samalla kerralla. Tämä takki on tullut postista jo jonkin aikaa sitten sheinsidelta (<click), mutta helteiden takia en oo sitä päässyt käyttämään vielä kertaakaan.w1 Mulla on erittäin huono tuuri arpajaisissa ja en oo ikinä voittanu mitään... PAITSI keväällä. Voitin lahjakortin Merinelliin. Halusin käyttää sen johonkin aineisiin, sillä en omista mitään semmoisia ihmeellisiä hius tököttimiä, en edes hiuslakkaa parhaillaan.. Pesen yleensä hiukset shamppoolla ja hoitoaineella ja sen jälkeen harjaan ja suoristan ne. En käytä lämpösuojaa, en öljyä tai muuta vastaavaa, joten olihan siinä hetken miettiminen, että mihin mä haluun lahjakorttini käyttää. Sanoin kampaajalle, että haluan jotain vaa ja siinä me sitten yhdessä niitä valittiin. Pakko myöntää, että vaikka mä hain nuo aineet jo viikko sitten, niin en oo vieläkään edes testannu niitä.... en vaa osaa! :-D 20140816_092146000_iOS Harvemmin mun jalassa näkee matalia kenkiä, mutta olihan mun ihan pakko viedä noi mukanani kaupasta! Ajattelin, että noi vois olla erittäin mukavat koulukengät näin syksyllä, kun ei niitä korkkareitakaan jokapäivä jaksa käyttää. Tuo neulekin oli niin pehmeän tuntunen, että päätin viedä sen miettimättä kassan kautta kottin. Lisäksi Turusta tarttui mukaan kahdet perus mustat housut. Yhdet bikbokista ja toiset h&m:stä. En meinaa millään enää raaski ostaa dr.denimeita, mitkä haalistuu yhdessä pesussa harmaiksi ja menee rikki jo melkein ennen ensimmäistä pesua. Saa nähdä, että löytyykö uudet lempparit jostain.
Ja terveisiä sille joka pelästytti minut Zarassa! Olin ihan ajatuksissani tutkimassa vaatteita, että hämmästyin ihan täysin kun tulit meidän blogiamme kehumaan ja sen takia en myöskään saanu sanojani suusta!:-D Kiitoksia kuitenkin tosi paljon! Oli positiivinen yllätys! :)

39 comments:

  1. kun sanoit että yleensä muokkaat blogikuvatkin vain afterlight sovelluksella, niin mitä filteriä käytät? (myös IG kuvissa) :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no riippuu aika paljon kuvasta mut laitan vähän jotai sävytettä esim seasons->hedge tai vaikka seasons->equinox ja sit sen lisäks se yleisin mitä käytän on Guest->russ :)

      Delete
  2. Mistä nuo mustat sliponit mahtaa olla kotoisin? Ihanat! :)

    ReplyDelete
  3. Ei vitsi pakko käydä ostaa tommonen harmaa huivi, näyttää niin kivalta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on kyl tommonen perus ja käytännöllinen! :) niitä oli myös tummanharmaana... oli pieni valinnan vaikeus, mut päädyin loppuen lopuks tohon vaalempaan versioon :)

      Delete
  4. minkä kokoinen tuo sinun takkisi on? se on ihana !(: hyvää syksyn alkua!

    ReplyDelete
    Replies
    1. se on kokoa S :) ja kiitos samoin! ♥

      Delete
    2. Onko se kuinka ahdas hihoista, mulle tahtoo olla noi kaikki sheinsiden nahkatakit ainakin tosi ahtaita nimittäin hihoista, vaikka muualta hyvä olisikin :/

      Delete
  5. paljon toi huivi maksoi? :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. oisko ollu 19€? :) en nyt tarkkaa hintaa muista :)

      Delete
  6. kannattaa käydä tsekkaa zaran farkkuvalikoima ja oikeasti sovittaa niitä! mulla on ollut vasta vajaa vuoden käytössä zaran farkkuja enkä nykyään muita omistakkaan - ne istuu niin hyvin eikä halvimmatkaan oo todellakaan pahimmasta päästä. ne ei lörpähdä mistään eikä haallistu melkein ollenkaan :-D ylistyskommentti mutta näin mulle käy kun kuvailen zaran farkkuja haha! oon vaan niin rakastunut niihin ja suosittelen niitä aina kaikille!

    ReplyDelete
    Replies
    1. omistan yhdet zaran housut ja on ne kieltämättä kyl aika hyvät! :)

      Delete
  7. Oii ihanii ostoksii!! :) mistä toi sun edellisen postauksen musta pitkä neule on peräisin?

    ReplyDelete
  8. mistä nuo paidat on?:-)

    ReplyDelete
  9. Mistä nuo kaikki ekan kuvan paidat ovat? :) ihania!

    ReplyDelete
    Replies
    1. h&m:stä on tuo kukkapaita ja ruskee toppi, zarasta on tuo vaalee paksu neule ja beige paita ja sit toi harmaa neule on bikbokista :)

      Delete
  10. mitä noi ihanat kengät maksoi?

    ReplyDelete
  11. Paljon noilla bik bokin kengillä oli hintaa?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ne on dinskosta ja makso muistaakseni 40€ :)

      Delete
  12. mistä noi kaikki paidat tossa pinossa on!? ihania :-)

    ReplyDelete
  13. Mistä toi beige neule on?:-)

    ReplyDelete
  14. Onko toi beige neule zaran lasten puolelta? :) Jos on nii mulla on itellä samanlainen ja se on aivan ihana ja niin pehmee ja lämmin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. kyllä on! toi on varmaan tulevan talven ehdoton suosikki! :D ihanan LÄMMIN ♥

      Delete
  15. Onko S tuosta takista sun mielestä hyvän kokoinen normaalisti XS-S kokoa käyttävälle? Vai pitäskö ottaa M? Pelottaa, kun joskus tilasin tuolta takin ja se oli vähän tiukahko :/ Kiitos jo etukäteen <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. on mun mielestä ainakin :) tai ite käytän xs-s kokosii vaatteit ja mun mielest toi takki oli s kokosena hyvä :)

      Delete
  16. heii kannattaa kokeilla ginatricotin mustia molly farkkuja! käytin ennen kans pelkästään dr.deminejä, mutta ne on kyllä hinta-laatu suhteelta surkeat. Ne mollyt on todella joustavat, mukavat ja pillit lahkeista, ja väri pysyy! hintaki alle 30e:) suosittelen testaamaan :P

    ReplyDelete
    Replies
    1. harvemmin ginassa tulee käytyä, mut täytyypi varmaan kävästä siellä ensi kerralla kun helsinkiin tai turkuun menen :)

      Delete
  17. Gina tricotin Molly farkut, ne ovat melkein kuin dr denimien kopiot. Ja piecesillä on kans hyvät perusfarkut 35e :)

    ReplyDelete
  18. hei mistä edellisen postauksen paita ja musta neule on? ja noi paidat tossa pinossa? oisin ilonen jos voisit vastata! sulla on niin kivoja vaatteita aina ja ihailen sun tyyliä! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. paita oli h&m:stä ja neulekin sieltä samasta paikasta :D ja tost kuvasta noi kaks ylintä paitaa on h&m:stä, sen jälkee toi kolmas vaalee paita on zarasta, harmaa neule bikbokista ja paksu vaalee neule zaran lastenpuolelta :)

      Delete
  19. Ihastuin tohon kappahlin laukkuun ja kävinkin ettimässä jo netistä! Mut miten saat tuon pysymään tollai enemmän laatikon muotosena ku netissä näyttää niin erilaiselta?:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. no sillo ku siel on tavaraa niin se pysyy muodossaan :)

      Delete