BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Saturday, June 7, 2014

Naantalissa

L: Eilen mulla oli vapaapäivä. ♥ Sen kunniaks nukuin pitkään, katoin sarjoja ja kahdelta lähdin Siljan seuraksi Naantaliin. Hän meni terottamaan sinne luistimia ja siinä samalla käytiin pienellä kävelyllä, ihastelemassa noita ihania maisemia. Päätettiin siinä samalla, että toi ei ollut viimeinen kerta kun käydään kesän aikana Naantalissa, vaan halutaan ehdottomasti tulla joskus vielä uudestaan, mahdollisesti vaikka istumaan terassille juomaan yhdettai illalla ihastelemaan auringonlaskua ihanissa maisemissa.
Loppuillan vietin Waltterin kanssa, sillä tän viikon aikana ollaan nähty todella vähän töiden ja koulujuttujen takia. Waltterilla oli eilen pääsykokeet, hän on lukenu niihin ja työvuorotkin on menny ristiinrastiin... Waltterilla on ollut aamuvuoroja ja mulla iltavuoroja. Eli kun hän on päässyt töistä, niin mä oon vasta silloin mennyt töihin...:/ Mutta tähän vähäiseen näkemiseen on jossain vaiheessa kuitenkin pakko tottua, sillä jossain vaiheessa Waltteri lähtee opiskelemaan jonnekkin ja mä jään ainakin toistaiseksi vielä pariksi vuodeksi Saloon. Mutta ne on sen ajan murheita :)
Tänään olisi tarkoitus taas kokoontua tyttöjen kanssa ja viettäää iltaa yhdessä. ♥  Joten tiedossa täksi illaksi on hauskanpitoa ja hyvää seuraa ! :)
20140607_071131000_iOS20140607_072627000_iOScollage120140607_073621000_iOScollage220140607_084102000_iOS20140607_071911000_iOS20140607_072236000_iOS
toppi h&m, housut h&m, kengät zara, kello* daniel wellington, aurinkolasit cubus

33 comments:

  1. Aivan ihanat noi kengät!!! Tykkään sun tyylistä ihan sairaasti sun asut on tarpeeks simppeleitä ja niin upeita :)

    ReplyDelete
  2. Käytkö siis kaksoistutkintoa? Eli valmistut kahden vuoden päästä ylioppilaaks ja lähihoitajaks(?) ?:) Kiva blogi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. vuoden päästä musta tulee ylioppilas ja kahden vuoden päästä valmistun lähihoitajaks :)

      Delete
    2. aaa okei, eli käyt noita niinkun tavallaan päällekkäin.:D

      Delete
  3. koska waltterilla on armeija?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ei hän mee, koska sai C:n paperit =)

      Delete
    2. miksi c:n paperit?

      Delete
    3. minkä vuoksi?

      Delete
    4. Oon eri anonyymi mutta saako udella miksi? :) oma poikaystävä sai vapautuksen myös (pahan migreenin vuoksi), siksi kiinnostaa.

      Delete
  4. Missä Waltteri on töissä? :) Ja minne hän haki opiskelemaan? Ihana postaus!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Waltteri on töissä k-raudassa :) ja haki opiskelemaan muistaakseni liiketaloutta :)

      Delete
  5. Kivoja kuvia ! :-) Onko iidalla muuten enää blogia, oon koittanut löytää mut en millään muista sitä blogin nimeä :(

    ReplyDelete
  6. Ihanat nuo kengät ja sun tyyli! Mistä noi kengät on ? :)

    ReplyDelete
  7. Ompas ihania kuvia :) Naantali on kyllä aivan ihana paikka, voisin vaikka muuttaa sinne :D !

    ReplyDelete
  8. ihana asukokonaisuus! mistä toi paita on, näyttää ihanan rennolta! :)

    ReplyDelete
  9. mihin kaupunkiin Waltteri haki opiskelemaan?

    ReplyDelete
    Replies
    1. liiketaloutta helsinkiin ja turkuunki vissii ? en oo ihan varma :D

      Delete
  10. mitä teette työksenne nyt?:)

    ReplyDelete
  11. mistä noi housut ja paita mahtaa olla? :)

    ReplyDelete
  12. Aivan järjettömän ihania kuvia! :))

    ReplyDelete