BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Thursday, June 19, 2014

Blogikirppis

L:  Vihdoin sain aikaiseksi tulla lisäämään kuvia viime lauantailta, jolloin Reetta järjesti Cecil liikkeessään Salon ensimmäisen blogikirppiksen. Saavuin paikalle laittamaan tavaroitani kymmenen aikoihin ja aikaa jäi vielä herkutteluunkin, kunnes yhdeltätoista avattiin ovet. Ei olisi heti uskonu, että ovien auetessa olisi ollut jonoa! Ihmisiä virtasi sisälle ja vaatteita lähti heidän mukanaan. Tunnin jälkeen hiljeni, mutta silti ihmisiä kävi mukavasti myös myöhemminkin. Oli kyllä positiivinen yllätys, että niin moni kävi paikan päällä kurkkaamassa ja ehkä jopa viemässä mukanaan jotai pientä tai vähän isompaakin! Päivä oli onnistunut ja siitä kuuluu iso kiitos Reetalle, mutta myös muille bloggaajille, jotka olivat paikan päällä myymässä ja tietenkin teille ketä kävi tekemässä löytyjä! ♥
Vaikka itsellänikin oli kamera koko ajan mukana, niin kuvasaldo oli aika surkea... Onneksi saatiin paikan päälle kuvaajaksi Murat Mutlu, joka otti nämä kaikki tämän postauksen kuvat. Muratin sivuille pääsee TÄSTÄ tai klikkaamalla mitä tahansa alla näkyvää kuvaa. :)
IMG_2438collage2IMG_2440IMG_2431IMG_2442IMG_2441collage1IMG_2437IMG_2439IMG_2436

14 comments:

  1. Voi ei ehdin jo innostua että oisit laittanut tavataa tänne myyntiin :( harmi kun en päässyt paikalle kun sulla näytti olevan tuossa kaikkea ihanaa :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ehkä sitten ensi kerralla päset paikalle;)

      Delete
  2. Ihanaa kun oot lähiaikoina postaillu näin useesti! Sun postauksia on tosi mukava lukee ja rakastan sun tyyliä niin paljon! Oot todella kaunis! Haha, oon lukenu teidän blogia jo varmaan vuoden mutta kommentoin nyt vasta ekaa kertaa..:D mutta kumminkin, ihana blogi ja ihana sinä!

    ReplyDelete
  3. Kuka on sun poikapuolinen paraskamu ja entä tytöistä? :)

    Mikset enää pyöri jasminin kans :) olitte joskus läheisiä tai ainaki pyöritte yhes ku mäki näin useasti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meni luottamus ja kaikkee muutaki.. voi kuule se on PIIITKÄ tarina XD
      Ja pojista jos Waltteria ei lasketa niin tällä hetkellä Joni. Se on aina mun apuna esim just sunnuntainaki vei mut kotiin klo 5 aamulla töistä :D Ja tytöistä on vaikee sanoo, mut varmaan Silja :)

      Delete
  4. tosi kiva postaus !:)

    oisko mahdollista että tekisitte jonkun "suosikki"postauksen ?:D tai sellasen mis esittelisitte jotain ihonhoito, hius, vaate yms lemppareita :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. vooisin ehkä tehäkki :) kiitos ideasta! :)

      Delete
  5. Mistä toi sun toppi on? se on aivan ihana!! :)

    ReplyDelete
  6. Ootpa tehny ihanan postauksen! <3
    Kiitos kauniista sanoista ja kiitos itsellesi kun olit mukana päivässä - oli ihana tutustua! <3

    ReplyDelete
  7. Hei missä kävit laitattaa noi sun upeat ripset? :-)

    ReplyDelete