BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Wednesday, January 1, 2014

Happy New Year

L: Tässä olisi nyt vuoden ensimmäinen postaus! Mahtava vuosi takana ja vielä parempi vuosi edessä (toivottavasti). Eilen vietin hieman normaalista poikkeavan uuden vuoden, sillä tänä vuonna en jaksanut homehtua kotona kymmeneen asti. Yleensä olen ollut  kotona perheen ja sukulaisten kanssa siihen asti, että Venäjän aikaan kello löisi 12 (suomen aikaan siis kymmeneltä). Silloin on ollut tapana katsoa presidentin puhe teeveestä ja sen jälkeen mennä pihalle ampumaan raketteja, minkä aikana sitten pakkasukko on tuonut yleensä lahjat kuusen alle...:-D Tänä vuonna meillä kävi pakkasukko poikkeuksellisesti jo kuudelta oikein paikan päällä. Sen jälkeen minä ja Waltteri syötiin mahat täyteen ruokaa ja häippästiin juhlimaan kavereiden kanssa. Uutta vuotta vietettiin isolla porukalla ja ilta oli yllättävän onnistunu ja menoakin riitti. Kuvia on paljon, mutta ne ei ole valitettavasti julkaisukelpoisia. ;( Huomenna onki sitten paluu takaisin arkeen eli koulun penkille istumaan ja jäähalliin paleltumaan.
20140101_175451000_iOS

19 comments:

  1. Voitko tehä postauksen mitä sait lahjaksi? :-)

    ReplyDelete
  2. ai, en tienny et oot osaks (kokonaan) venäläinen? :D hauska tietää :) oon siis jo jonkin aikaa lukenu teijän blogia, mutten oo kommentoinu mtn :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. no hyvä, et nyt sit selvis ! :) oon siis syntyny ja asunukki neljä vuotta venäjällä :)

      Delete
    2. Ootko siis ihan kokonaan venäläinen? :)

      Delete
    3. kyllä :) tai oikeastaan ollaan inkeri suomalaisia:) eli mun äidin äiti ja isän äiti oli suomalasii. Mut he oli sit sodan aikana joutunu venäjälle, niin sen takii saatiin lupa muuttaa suomeen :)

      Delete
  3. miten aiot viettää sun 18v synttäreitä?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. en tiedä vielä :) ehkä vaan kavereiden kanssa meillä istun iltaa ja siitä sitten jatkan baariin :) Koska ite en jaksa järkätä mitään bailuja tai muuta vastaavaa (yllätys synttärit ois kyl ihan jees) :--DD

      Delete
  4. Minkänäköinen pakkasukko on? Ihanaa kuulla erilaisista perinteistä :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäkin haluan tietää! :)

      Delete
    2. http://moskovastamoksissaan.files.wordpress.com/2013/01/pakkasukot.jpg?w=545&h=229
      http://1.bp.blogspot.com/-XeOTIwEwLx8/Tv32gU2D_6I/AAAAAAAAATo/h3uClbZC7-E/s1600/Photo+20.12.2011+0.14.21.jpg
      tossa pari esimerkkiä pakkasukon ulkonäöstä :)

      Delete
  5. Mistä toi sun paita/mekko on? ihana <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. toi on mekko ja se on saatu yhteistyön kautta oasapilta, mutta mulla on samanlainen myös paitana ja se on ostettu vuos sitten seppälästä :)

      Delete
  6. hyvää uuttavuotta! noi sun mustat kengät dinskosta ne matalat bootsit niiin onko ne nahkaa? jos ei oo niin kestääkö se kenkä hyvin? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. ne on teko nahkaa tai mitä onkaa :D mut kestää tosi hyvin!!! käytän niitä päivittäin, sillä ne on erittäin mukavat jalassa :)

      Delete
  7. Teidän blogi on ihan huippu! :)
    Mietin muuten tota sun venäläisyyttä, onko sun oikea nimi siis ihan Liisa? En oo ikinä kuullut että joku venäläinen olis sen niminen, siks vaan mietin! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. mun oikee nimi on Elizaveta, mutta mua on pienestä asti kutsuttu Liisaks (tai no venäjäks lausutaan hiukan eri tavalla ja yhdellä i-kirjaimella) , ku venäjällä oikeastaan jokasella nimellä on pitkä muoto esim. Angelina, mutta kaikkia Angelina nimisiä tyttöjä kutsutaan aina Linaksi yms :)

      Delete
  8. Moikka! Teijän blogi pääsi mun suosikkiblogit-postaukseen :)
    http://alive-venla.blogspot.fi/

    ReplyDelete