BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Thursday, August 7, 2014

07/08/14

N: Mulla ei oo ollut tänään mikään hyvä päivä, sillä tänään oon kohdannut kaksi asiaa joita pelkään yli kaiken. Oon jännäillyt jo kauan, että koska iskee se kovin luvattu ukkonen, mikä siirtyy aina säätiedotuksissa päivä päivältä eteenpäin. Ja tänään se sitten päätti iskeä ja olin tietenkin yksin kotona. En tiedä mikä siinä niin kovin pelottaa. Ehkä se, että se on yksi niistä asioista joihin me ihmiset ei voida vaikuttaa millään tavalla. En tiedä oonko aina pelännyt ukkosta, mutta uskon, että lapsuudessani kokema ukkosmyrsky merellä pienessä paatissa ei ainkaan vienyt mun ukkosen pelkoa pois vaan lisäsi sitä. Lisäksi pelkään ampiasia, mikä on sinänsä aika hassua kun ne on niin pieniä ötököitä, mutta en oo koskaan kokenut ampiaisen pistoa ja pelkään niitä ihan vaan sen takia. Käytiin tänään Emman kanssa torilla syömässä ja siellä oli ampiaisia varmaankin tuhansia ja kiljuttiin ja juostiin sitten niitä pakoon vuorotellen kunnes luovutettiin ja mentiin kauppakeskukseen niitä pakoon.

Oon saanut ja ostanut tän kesän aikana tosi paljon kaikkia pikkusia juttuja ja ne on vaan jostain syystä jäänyt kuvaamatta, mutta nyt keräsin tähän postaukseen vähän joitan juttuja, mitä löysin kaappien seasta. Äiti kävi työmatkalla Atlantassa ja pyysin häntä tuomaan sieltä tuliaisina naked2 luomiväripaletin ja sitten tuota meikkivoiteenpohjustusvoidetta. Toi luomiväripaletti sisältää kaikki sävyt mitä kaipaan mun arki- ja juhlameikissä ja se vaan on yksinkertaisesti täydellinen. Lisäksi oon hankkinut uuden lukuvuosikalenterin ja pari uutta kynää tulevaa abivuotta varten.
20140807_175759000_iOS
20140807_175820000_iOS
20140807_175940000_iOS20140807_175838000_iOS
20140807_175855000_iOS

9 comments:

  1. Mäkin oon yrittäny löytää kivaa kalenterii, mut tuloksetta :( Toi sun näyttää just sellaselta, mitä oon etsiny! Mistä tollasia saa :)?

    ReplyDelete
  2. Haluaisitko kuvata videon, kun teet tolla arkimeikin? :) ois ihanaa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Musta on tosi epämukavaa olla videokameran edessä :D ehkäpä jokupäivä!

      Delete
  3. saako salon lukiosta sitä lukiokalenteria ?:) T. tuore salon lukiolainen

    ReplyDelete
  4. Saako kysyä että mikä sun äiti on ammatiltaan ? Ku se tuntuu matkustelevan aika paljon ? En muuten kysyisi mutta haluisin ite sellaseen ammattiin :)

    ReplyDelete
  5. mistä tuo eos huulirasva on? :)

    ReplyDelete
  6. Millasta lukioelämä ylipäätään on ? Onks salon lukio hyvä & millasia opettajat on ?

    ReplyDelete