BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Sunday, June 29, 2014

VIIKOT 25 & 26

N:  En olekaan taas vähään aikaan tehnyt näitä postauksia, mihin kokoon kännykkään kertyneitä kuvia kuluneelta viikolta, joten ajattelin, että nyt olisi taas hyvä aika semmoiselle. Tällä kertaa kokosin kuvia viime viikolta ja sitä edeltävältä, sillä huomasin kuvia selaillessani, että niitä kuvia ei siellä kännykässä ihan hirmuisesti olekaan. Kuvista on melkein yli puolet taas ruokakuvia, haha. En tiedä mikä siinä on, että aina tulee otettua kuvia ruoka-annoksista ja muista herkuista. Turhat löpinät ja höpinät nyt sikseen ja here we go:20140629_144232000_iOS
1. Juhannusviikon sunnuntaina käytiin iskän kanssa Kotkanpesässä syömässä herkkullista ruokaa. Yleensä otan aina kanasalaatin, mutta nyt teki niin kovin mieli lehtipihviä, mikä on joka kerta yhtä hyvää. 2. Kirsikoita  ! Kesässä kaikkein parasta on tuoreet marjat torilta. Enkä usko, että oon ainut, joka on sitä mieltä. 3. Uuden Cosmon lueskelua ja siinä myös mun uusi kukkaro, josta teen teille erikseen postauksen ensi viikolla. 4. Kävin hakemassa pikkusiskon Hermannin koululta ja pakko myöntää, että tuntu kyllä tosi oudolta olla tuolla näin kesällä ja muutenkin.
1
1. Viime viikolla käytiin tosiaan mun ystävän Tiinan kanssa Helsingissä pyörähtämässä ja Tiina vei mut ekaa kertaa syömään Johtoon salaatille. En voi ymmärtää, että miten en oo tienny tosta paikasta, vaikka oon kyllä monen monta kertaa käynyt kampin ylimmässä kerroksessa. Miten multa on voinut mennä ohi noin hyvä ruokamesta ?!? Noh, parempi myöhään kun ei milloinkaan ja varmaan näistä mun sepityksistä jo huomaakin kuinka kovin tykkäsin ruuasta. 2. Niin ihana kaatosade. Me ei siskon kanssa haluttu oikein millään mennä tosta autolle, mutta pienen odottelun jälkeen tultiin siihen tulokseen ettei toi sade lopu ikinä ja uhrauduttiin tonne. 3. Parhaitten kanssa syömässä Airinissa. 4. Helsingissä päätin sitten vihdoin ja viimein maistaa Chai Lattea ja se oli kyllä tosi hyvää mun mielestä. Täytyy ostaa tota joskus toistekin!
20140629_144549000_iOS
1. Kahvittelemassa ystävien kanssa  . 2. Viikonlopun mökkikamat. 3. Satama oli kyllä taas kerran niin kaunis auringonlaskun aikaan. Mä viihdyn tosi hyvin meren äärellä ja varsinkin jos se näyttää tolta. 4. Minä ennen mun pikku pihajumppaa.
20140629_145150000_iOS
1. Satamassa taas. Tällä kertaa katsomassa kilpaveneilyn MM-kisoja. 2. En tiedä mitä tähän pitäis sanoa :D 3. Tänään aamulla pirteänä noin kahdeksan aikaan lähdössä Turkuun rippijuhliin. 4. Rippijuhlissa suklaakakkua ja tuoreita hedelmiä ja marjoja sekä teetä jälkkäriksi, naminami.

10 comments:

  1. minkä merkkinen puhelin sul on ? :-) onko hyvä?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Applen iPhone 5s ja tää on ihan unelma en ikinä vaihtais muuhun merkkiin kun appleen enää :)

      Delete
  2. Mikä puhelin sulla sit on ollu? Tiiällö tosta iphone 4s? Millanen se on?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mulla on iPhone 5s ja ennen sitä mulla oli just toi 4s ja ihan hyvö mutta kyllä tää on parempi :)

      Delete
  3. pakko kysyy et luekko annika o blogia? sama otsikko ja aika lailla samanlainen postauskin kuin hänellä kuvakollaasin kera..? :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Seuraan kyllä ja huomasin saman :D mutta suunnittelen ja teen postaukset aina päivää aikasemmin niinkuin tänäänkin :)

      Delete
  4. mistä oot ostanu noi sun vaaleet revityt farkut? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ne on ostettu vähän aikaa sitten Zarasta :)

      Delete