BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Wednesday, June 18, 2014

cozy outfit

L: Melkein yhtä tyhmältä tuntui eilen pistää syysvaatteita päälle, kuin kävellä viikko sitten toppahousut jalassa jäähallilta 700metrin päähän Tiipiille syömään. Mutta ei sille mahda mitään.. Oli ihan pakko pistää paljon vaatetta päälle vaikka kuinka tyhmältä se tuntuikin, sillä pyörällä joutusin koko päivän liikkua paikasta toiseen ja palella en tykkää. Olin varautunu villapaitaan, pörröneuleeseen, kaulaliinaan ja jopa nahkahanskoihin. Ei se Suomen kesä aina niin ihanaa ole. :-D
Päivä sujui mukavasti ilman suunnitelmia. Ihme, sillä itse tykkään suunnitella tai oikeastaan suunnittelen kaiken etukäteen todella tarkasti. Lähdettiin Siljan kanssa Cafe makuun syömään neljän aikoihin ja sieltä käveltiin arnoldsista hakemaan jälkkäriksi ilmaisia cronizeja. Arnoldsi oli täynnä ihmisiä, joten päätettiin ottaa cronizit mukaan ja mennä syömään niitä jokirantaan, kylmästä säästä huolimatta. Siinä samalla napsittiin muutamat kuvat ja kun lähdettiin kävelemään takaisin kaupungille päin törmättiin Waltteriin, joka oli juuri lähdössä Tonin kanssa Turkuun ostamaan Tonile uusia shortseja. Me tietenkin hypättiin takapenkille Siljan kanssa, sillä meillä ei muitakaan suunnitelmia ollut. Kävästiin pikaisesti Zarassa ja h&m:ssä, sekä takastulomatkalla myös mäkissä. Kiva pikareissu tuli tehtyä ja kaikki löysivät jotain kivaa ostettavaa. Minun mukaani lähti nuo viimeisessä kuvassa näkyvät arskat ja yksi perus neule alerekistä, joten ei ollut mikään ihan turha reissu.
Tähän loppuun vielä iso kiitos teille kaikille siellä ruudun toisella puolella oleville! Ootte aivan mahtavia kun jaksatte kommentoida postauksia! Teidän ihanista kommenteista tulee aina iso hymy kasvoille. :)
z220140617_194159000_iOS20140617_192148000_iOSz320140617_194457000_iOS20140617_193644000_iOS20140617_193053000_iOSz1

17 comments:

  1. Aivan ihanat kengät! Pakko kysyä, mistä oot ostanu ne? :-)

    ReplyDelete
  2. Ihania kuvia, oot niin kaunis! :)

    ReplyDelete
  3. Kaunis sinä ja kaunis on Audikin :-D <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitoskiitos! :) ♥ itsekin ihastelin eilen tuota audia! :D

      Delete
  4. Toi pörröjakku on kyllä mielettömän ihana! :)

    ReplyDelete
  5. Ihania kuvia taas kerran! Ootko muuten menossa Ruisrockiin parin viikon päästä? Ite harkitsen sinne lähtemistä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kiitoksia Natalia♥ ja en tiiä yhtää... Tekis kyl mieli mennä tänä kesänä jonnekki festareil, mut en oo vieläkään päättäny et minne haluun mennä:-D

      Delete
  6. ihana tuo pörrötakki mistä löytynyt ? :)

    ReplyDelete
  7. Replies
    1. kiitos! :) itsekin tykkään noista tosi paljon! Tosi mukavat jalassa :)

      Delete
  8. Hitsit en muista nyt kumpi teistä oli kesätöissä myymässä mansikoita :D mutta haluisin tietää että mikä oli sillon tuntipalkkana? Mä oon ite ollu kolme kesää siinä hommassa, eka kesä tais olla 7€/h ja kaks muuta 8€/h. Nyt kun oon täysikänen ja kuitenki on jo "kokemusta" vähän tosta hommasta niin aattelin et oisko mulla mahdollisuuksia saada parempaa palkkaa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. itse olin myymässä mansikkaa kolme vuotta, mut en nyt muista YHTÄÄÄN , et mikä palkka mul oli ja tuskin siitä edes voi täällä puhua :) Joten en nyt osaa valitettavasti vastata tohon sun kysymykseen :/

      Delete
  9. ihanat aurinkolasit! mistä oot noi ekat löytäny? :)

    ReplyDelete