BLOGLOVIN BLOGGER VIMEO FACEBOOK

Thursday, February 27, 2014

Viihdyn jäähallilla

L: Vaikka mulla olikin eilen vapaata koulusta, niin siitä huolimatta en kauheasti ehtinyt laiskotella kotona. Aamulla nukuin pitkään eli kahteentoista asti, jonka jälkeen lähdin Siljan kanssa nopeasti käymään kaupungilla, syömässä, räpsimässä muutamat kuvat ja sitten olikin jo aika mennä jäähallille valmentamaan. Vaikka jäähallille meno oli aivan kamalaa... Olisin paljon mielummin istunu vaikka kavereiden kanssa kahvilla rupattelemassa niitä näitä, mutta kun pääsin valmennuksissa vauhtiin, niin enpä siinä vaiheessa enään kavereita miettinyt. Niin käy oikeastaan aika useesti.. lähes joka kerta, sillä pienten lasten valmentaminen on kyllä ihanan palkitsevaa hommaa ja siinä samalla saa olla hyvänä esimerkkinä niille pikkusille. Heiltä saa positiivista palautetta ja paras tunne on se kun kävelee jäähallin käytävään ja ne luistelijat juoksevat minua vastaan ja huutavat:''LIISAA!! Tuutko pitää meijän treenit? Tuutko?'' On ihanaa kuulla, että olen jonkun esikuvana ja nähdä sen, että ne lapset todellakin odottavat minua siellä.

Lauantaina on tiedossa kisat, joihin minut on ilmoitettu valmentajaksi. Joudun heräämään aikaisin, lähtemään pikkusten kanssa Riihimäelle asti ja  paleltua siellä koko päivän. Ajatukset asiasta ovat tällä hetkellä negatiiviset, mutta tiedän, että kun pääsen lauantai aamuna istahtamaan autoon ja matka alkaa kohti Riihimäkeä, niin ajatukset kyseisestä kisareissusta muuttuvat täysin, sillä näin on käynyt jokaikinen kerta. :) Vaikka tämä tulevakin kisareissu vie paljon aikaa ja energiaa, niin kaiken kaikkiaan se on joka kerta ollut erittäin mukava kokemus.
IMG_5908collage1
IMG_5910
aurinkolasit Glitter, huivi Gina Tricot, takki H&M, paita H&M, kello* Daniel Wellington
IMG_5907IMG_5904collage2IMG_5911

18 comments:

  1. Ihania kuvia, voiksä tehdä meikkipostauksen?

    ReplyDelete
  2. kuinka kauan oot harrastanut luistelua? voisit tehdä siitä vaikka oman postauksenkin:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. oon joskus tehny jonkin näkösen postauksen taitoluistelusta :) tässä linkki : http://onesteptoourlives.blogspot.fi/2013/02/ex-figure-skaters.html Ja oon harrastanu luisteluu n. 7 vuotta :)

      Delete
  3. saanko kysyä että miks kirjotat kirjakielellä? näyttää vähän hassulta ja tulee sellanen vaikutelma että puhuisitki tolleen vaikka et vissiin puhu? :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Koska se on sika ärsyttävää lukea kun jotkut bloggaajat kirjottaa omalla murteellaan. Ainakin salon murre sellasta, ettei sitä kukaan jaksa lukea.. :D

      Delete
    2. eihän "mulla" esimerkiksi oo edes kirjakieltä :-D

      Delete
  4. mistä toi ihana huivi on ja onko se kuinka kauan sit ostettu?:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tämmöisiin kommenteihin törmää blogeissa aivan liian usein. Kuinka hutasten luette postaukset, kun ette ikinä huomaa et se kyllä kerrotaan mistä kaikki vaatteet on peräsin. Onhan teillä varmaan silmät päässä, käyttäkää niitä. GOSH kuinka ärsyttävää..... lukijat, yrittäkää edes...

      Delete
  5. itsekin valmennan omassa seurassani pikkuluistelijoita, mullakin on ihan sama juttu että en jaksaisi sinne hallille raahautua, mutta sitten kun siellä on ni sehän onkin ihan mukavaa ja aika kuluu nopeesti! :D
    mut sitä mun piti kysyä, kun valmennat. niin ootko käyny näitä STLL:n valmennuskursseja ja muita tälläsia kursseja valmennusta varten? :) itse oon pari kurssia käynyt ja korkeammalle haettaessa kurssit alkaa muuttua aika hintaviksi..

    lisäks tykkään teidän blogista mielettömästi ja rakastan teidän kuvia! kivaa kevättä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. kävin semmosen yhen mut en yhtää muista et mikä se oli :D

      Delete
  6. Moikka, mistä ne sinun mustat ja valkoiset paksupohjaiset kengät on tilattu, ja paljonko maksoi ja pystyykö niitä vielä tilaamaan? Olen nyt vasta rakastunut niihin, ja muutama ylimääräinen senttimetri pituutta tulisi tarpeeseen! :)

    ReplyDelete
  7. en tajua miten voit olla niin kaunis! :)

    ReplyDelete
  8. Valmennatko ihan siis kilpaluistelijoita pääsääntöisesti vai luistelukoulua? :) Itekkin luistelijana (muokka) haluisin ruveta ohjaajaksi mun seurassa mutta asun niin kaukana omasta hallista niin palkka sitten varmaan menis kokonaan vaan bensarahoihin :D Ois kyllä tosi ihanaa valmentaa pikkusia :)

    ReplyDelete
  9. mistä nuo farkut on? mistä ylipäätänsä löydät niin sopivia housuja, vaikka olet niin pieni ja lyhyt :O ? ihana olet <3

    ReplyDelete